Olen ympäristötaloustieteilijä, joka pähkäilee työkseen ja huvikseen keinoja vauhdittaa hiilineutraaliutta ja kestävää kehitystä, erityisesti markkinavetoisella yhteistyöllä. Haluan vaalia uteliaisuutta, luovuutta, asiallisuutta, ratkaisukeskeisyyttä, yhteishenkeä ja sisukasta tekemisen meininkiä ilmastokeskustelussa. Karsastan kärjistyksiä ja vastakkainasettelua, koska ne ajavat meitä kauemmaksi tiedosta, ratkaisuista ja toinen toisistamme.
Kaikkien kirjoitusteni lähtökohtana on, että ilmastotoimien kunnianhimoa on kiritettävä kiireellisesti. Ideaalimaailmassa maiden Pariisin sopimukselle antamat ilmastotavoitteet riittäisivät rajoittamaan lämpenemisen 1,5 asteeseen. Valitettavasti nykyiset tavoitteet kattavat vasta murto-osan tarvittavista päästövähennyksistä ja hiilenpoistoista eikä maailmanpoliittinen ilmapiiri ole otollinen kunnianhimon tason korottamiseksi.
Juuri nyt tarvitaankin kansalaiset ja yritykset tukemaan vapaaehtoisia lisätoimia, jotka ylittävät maiden viralliset mutta suureksi osaksi riittämättömät tavoitteet. Vapaaehtoinen toiminta ei tietenkään korvaa kansallisten tavoitteiden tiukentamista, mutta se voi aikaistaa ja nopeuttaa ilmastotoimia sekä vahvistaa tahtotilaa ja valmiuksia virallisen ilmastopolitiikan kiristämiseksi. Vapaaehtoiset toimet laajentavat myös hiilen hinnoittelun kattavuutta.
Hinnan asettaminen kasvihuonekaasupäästöille eli ns. hiilen hinnoittelu on keskeinen keino ohjata rahavirtoja ja taloudellista toimintaa vähäpäästöiseen suuntaan. Yksistään se ei riitä, mutta ilman sitä ylitämme taatusti 1,5 asteen rajan. Tällä hetkellä noin viidennes maailman päästöistä on hiilen hinnoittelupolitiikkojen piirissä. Kattavuutta pitäisi kasvattaa viipymättä, samoin kunnianhimoa, jonka puutteen alhainen hiilen hinta lahjomattomasti paljastaa.
Päästökauppa on yksi tapa asettaa hiilelle hinta. Parhaimmillaan päästökauppa voi kirittää kunnianhimoa ja pahimmillaan vesittää sitä. Kirjoituksissani keskityn nimenomaan mahdollisuuksiin, eli miten voimme valjastaa markkinavoimat kunnianhimon vauhdittamiseen. Tarkastelen tekijöitä, jotka ratkaisevat, toimivatko markkinavoimat kunnianhimon hyväksi vai jopa sitä vastaan. Tärkeitä näkökohtia ovat laatu ja laskenta sekä kokonaiskuva, aikajänne ja mittakaava.
Perinteisesti yritykset ja kuluttajat ovat hankkineet vapaaehtoisilta hiilimarkkinoilta ilmastoyksiköitä (engl. carbon credits) vapaaehtoiseen kompensaatioon eli päästöjen ilmastovaikutuksen kumoamiseen. Ilmastoyksiköitä voi käyttää myös kansallisten ilmastotavoitteiden tukemiseen. Ilmastoyksiköiden vapaaehtoinen käyttö voi olla tärkeä työkalu kunnianhimon vauhdittamiseksi ja hiilineutraaliuden saavuttamiseksi yksilö-, yritys- tai aluetasolla, erityisesti lyhyellä aikavälillä. Kestävästi toteutettuna se palvelee nimenomaan kunnianhimoisten ilmastotoimien aikaistamista ja nopeuttamista, toimimalla hätäapuna ilmastopolitiikan keppi- ja porkkanavajeeseen sekä kannanottona ja protestina riittämätöntä ilmastopolitiikkaa vastaan. Vapaaehtoisella tuella käynnistetyt ilmastotoimet voivat tasoittaa tietä ilmastopolitiikan kunnianhimon kiristämiselle lisäämällä tietoisuutta ilmastopolitiikan katvealueista sekä ilmastotekojen toteuttamiskelpoisuudesta ja oheishyödyistä.
Ilmastoyksiköiden tuottaminen ja käyttö ei tietenkään aina ja automaattisesti vauhdita kunnianhimoa, vaan siinä – niin kuin niin monessa muussakin asiassa – ratkaisevat laatu, kokonaisuus ja käyttötapa. Päästöjen ”kumoamiseen” käytetyn ilmastovaikutuksen on oltava sekä laadukas että vain kertaalleen laskettu, jotta se kumoaisi aidosti päästöjen ilmastovaikutuksen. Vastuullinen ilmastoyksiköiden käyttö ei missään nimessä oikeuta päästöjen jatkumista tai korvaa omien päästöjen vähentämistä vaan päinvastoin täydentää ilmastoyksiköiden ostajan omia ilmastotoimia tuottamalla lisähyötyjä ilmastolle.
Ilmastosisu. 